Kirjoittaminen, kirjoitan, kirjoittaa

Aloin viime vuonna näihin aikoihin kirjoittaa työhuonepäiväkirjaa. Tai oikeastaan aloin sen varsinaisesti helmikuun ensimmäisenä päivänä, kun palasin lomalta takaisin työhuoneelleni pitkästä aikaa. Julkaista aloin kuitenkin vasta keväällä pyöriteltyäni pitkään ajatusta päässäni. Mietin syitä kirjoittaa, tai olla kirjoittamatta. Tai ehkä ennemminkin mietin syitä julkaista tai olla julkaisematta. Sitten lopetin miettimisen.

Aloitin julkaisemisen. Kirjoitin itsestäni, työstäni, siitä miten pyörin ympyrää, miltä milloinkin tuntui tehdä kuvia, muistelin vanhoja aikoja. Yritin pitää tekstin sillä tavoin irrallisena, että se olisi pysynyt ennemminkin tajunnanvirtamaisesti arkea kuvailevana kuin käsikirjoituksena työskentelylle. Mutta itsestään on vaikea irtaantua, eikä omasta tekemisestään voi koskaan kirjoittaa objektiivisesti. Enkä siihen toki pyrkinytkään.

Ymmäsin, että kirjoitan itselleni, jotta saan abstrakteja ajatuksiani järjestykseen sillä tavoin, että pääsen eteenpäin, sillä muutoinhan vain kiertäisin kehää. Kehää, jossa ajatukseni haarautuvat eksponentiaalisesti eri suuntiin ja jossa tekemiseni seuraa perässä, mutta aina viiveellä, ei koskaan täysin saavuttaen.

Jonkin aikaa julkaistuani ymmärsin myös sen, että tekstit toisaalta olivat kirjeitä sinne jonnekin tai sille jollekin joka ehkä kävi lukemassa. Palasikin. En oikeastaan koskaan ole osannut tehdä mitään pöytälaatikkoon. Ajatus siitä ei mielestäni johda mihinkään – paitsi ehkä juuri sinne suljettuun tilaan. Kirjoitan myös, jotta asioita tulisi ulos tehden tilaa uusille asioille, jotka sitten tulevat ulos.

Tila itsessään on kiinnostanut minua jo pitkään. Edellinen viime keväänä syntynyt blogini oli otsikoltaan tilaan sijoittuva ja tapahtumien keskiössä ollut työhuoneeni muodosti raamit aiheille. Ehkä oman tilan merkitys kasvoi ensimmäisen lockdownin aikaan, ehkä vain rutiinit ja paikka työlle houkuttivat rajaukseen.

Nyt, keväällä 2021 hieman samankaltaisessa maailmantilanteessa avaan jälleen uuden tiedoston. En taaskaan tiedä mihin tämä johtaa, ja se tuntuu edelleen kihelmöivältä ajatukselta lapaluiden välissä.

V