RANTAVESIEN HAAVEILIJA 1000m2 / LAHDEN RANTA-KARTANO

2 vanhaa ystävää ja kollegaa
1000 m2 betoniseinää
1,5 m2 nosturin koria
300 litraa maalia
460 tuntia maalaamista
28 päivää
Kymmeniä litroja kahvia
Arppaa ja 70-luvun discoa

Iloa, onnistumisia, jännitystä, haikeutta, raukeutta. Hyönteisiä seinällä, hiiriä messumatoissa, vaatteet maalissa, hiljalleen taustalle jäävä nosturin piippaus. Päivittäiset kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa. 

Uudenlainen sekä tuttu prosessi. Uutta oli se, että teimme samaa kuvaa sekä kahdestaan että työryhmässä ja se, että saimme keskittyä vain taiteellisen työn toteuttamiseen. Olimme myös näkyvillä, näyttäen sekä itsemme, että keskeneräisen työmme. Opettavaisimpia tilanteita mitä urallani olen kohdannut, on ollutkin oivaltaa miten hienoa on työskennellä tuon kaltaisessa tilassa. 

Olla omassa maailmassaan, mutta kaikkien ympäröimänä. Olla osana asiantuntevaa työryhmää ratkaisemassa yhdessä työn vaiheita. Koin myös, että teemme työtä oikeastaan myös heidän kanssaan, jotka kävivät moikkaamassa tai seurasivat työn edistymistä joka ikinen päivä. 

Tuttua taas oli se miten työn edetessä vaihteli fiilis jännityksestä varmuuteen. Olen tehnyt kuvataidetta monenmoisin tekniikoin ja lähtökohdin, mutta prosessi on usein hyvinkin samanlainen erilaisine vaiheineen. Mennäkseen eteenpäin on kuitenkin usein hypättävä jonnekin tuntemattomaan. 

Mielenkiintoista kyllä, tuntui kuin seinä olisi kutistunut loppua kohden. Korkeus ei enää kipristänyt mahasta vaan sitä tahtoi lisää, ja käsivarret oppivat itseään suuremmat muodot.

Suuria asioita ei tehdä yksin, 

suur-kiitokset siis

Heidi Katajamäki, Upeart, Lahden Kaupunki, Artturi Elovirta, Ilkka Vuorinen, Lahden Pysäköinti Oy:n työntekijät, Lahden kisapuiston työntekijät..

..Kaikki läheiset ja tutut sekä tuntemattomat mukana olleet ❤

Kuvat 1-3 Ilkka Vuorinen

Jätä kommentti